Sairaalahuoneessa vallitsi raskas hiljaisuus. Viisivuotias poika makasi valkoisilla lakanoilla, silmät väsyneinä ja kasvoiltaan kalpeana. Lääkärit olivat jo sanoneet vanhemmille: edessä oleva leikkaus oli hänen viimeinen mahdollisuutensa. Vanhemmat pitivät kädestä kiinni, yrittivät hymyillä, mutta heidän katseissaan oli pelkoa ja epätoivoa.

Poika kuiskasi hiljaa:
— Saanko… nähdä Archien?
— Kuka on Archie? — kysyi hoitaja yllättyneenä.
— Minun koirani. Ikävöin sitä kovasti… Ehkä en enää koskaan näe sitä.

Nuo sanat viilsivät syvältä. Hoitaja pysähtyi hetkeksi, muistaen sairaalan tiukat säännöt. Eläimiä ei saanut tuoda sisään. Mutta kun hän näki lapsen epätoivoisen katseen, hän nyökkäsi hiljaa.

Jonkin ajan kuluttua vanhemmat toivat koiran. Archie, nähdessään pienen omistajansa, syöksyi heti sängylle, asettui pojan viereen ja painoi kuononsa hänen rintaansa vasten. Pojan kasvot kirkastuivat hymyllä, jota kukaan ei ollut nähnyt viikkoihin. Hoitajatkin pyyhkivät salaa silmäkulmiaan.

Mutta silloin tapahtui jotain outoa. Archie jännittyi, nousi äkisti ylös ja alkoi murista. Se hyppäsi lattialle ja ryntäsi kohti huoneen nurkkaa. Siellä seisoi kirurgi, jonka piti johtaa leikkaus.

— Viekaa tuo eläin pois! — huudahti lääkäri ja perääntyi. Hänen kätensä vapisivat ja kasvot olivat kalpeat.

Hoitajat yrittivät tarttua koiraan, mutta se haukkui raivokkaasti ja ei suostunut luopumaan. Sen katse ei irronnut kirurgista, kuin se olisi nähnyt jotain, mitä muut eivät huomanneet.

— Odottakaa, — sanoi yksi nuoremmista lääkäreistä, — koirilla on kyky haistaa asioita, joita me emme. Ehkä tämä ei ole aggressiota, vaan varoitus.

Archie jatkoi hurjaa haukkumistaan, kunnes yksi avustajista lähestyi kirurgia. Hän pysähtyi äkisti: ilmassa leijui selvä, kitkerä alkoholin haju.

Totuus iski kuin salama. Lääkäri, joka valmistautui operoimaan lapsen, ei ollut selvin päin. Yksi ainoa virhe olisi voinut päättyä kohtalokkaasti.

Archie ei ollut hyökännyt. Se oli suojellut. Sen vaisto paljasti vaaran, jota ihmiset eivät olleet huomanneet. Ylilääkäri teki välittömän päätöksen ja siirsi tehtävän toiselle kirurgille.

Heti kun epäilyttävä lääkäri poistui, Archie rauhoittui. Se istuutui takaisin sängyn viereen ja jäi katsomaan poikaa, aivan kuin tietäen, että oli juuri pelastanut hänen henkensä.

Leikkaus onnistui uuden kirurgin käsissä. Kun poika heräsi tuntien kuluttua, hänen silmänsä kohtasivat ensimmäiseksi hänen uskollisen koiransa. Vanhemmat itkivät helpotuksesta, ja henkilökunta tiesi, että he olivat nähneet jotakin, mitä eivät koskaan unohtaisi.

Sinä päivänä kaikki ymmärsivät: joskus kohtalo ilmaantuu koiran haukun muodossa, ja eläimen uskollisuus voi ratkaista elämän ja kuoleman välillä.