Kun ostimme vanhan talon syrjäiseltä kadulta, ajattelimme vain, että se olisi halpa paikka, jossa voisi aloittaa uuden elämän. Emme tienneet, että sen pölyinen ullakko kätki salaisuuden, josta ei puhuttu edes naapurustossa. Talo oli tavallinen: rapistunut julkisivu, narisevat portaat, villiintyneet omenapuut. Mutta kun kiipesin ensimmäistä kertaa ylös jyrkkiä portaita, ymmärsin, että tämän katon alla oli jotakin enemmän kuin vain hämähäkinseittejä.

Pimeimmässä nurkassa, homeisten laatikoiden ja revittyjen sanomalehtien keskellä, seisoi ruosteinen ämpäri. Kun avasin sen, tunsin oudon väristyksen: sisällä oli metallisia esineitä, jotka eivät muistuttaneet mitään, mitä olin koskaan nähnyt.

Outo kokoelma

Ämpäri oli täynnä kappaleita, jotka tuntuivat kuuluvan johonkin salaperäiseen laitteeseen. Oli hammasrattaita, levyjä, joihin oli kaiverrettu vieraita merkkejä, sekä pitkiä metallisia spiraaleja. Joukossa oli myös työkaluja muistuttavia esineitä, mutta niiden tarkoitusta ei voinut arvata. Yksikään osa ei sopinut tavalliseen kotitalouteen.

Kun nostin yhden kappaleen käteeni, sen kylmä pinta sai minut hätkähtämään. Metalli oli erikoista: siinä ei näkynyt ruostetta, se ei ollut tummunut. Se näytti olevan täysin koskematon, vaikka talo oli jätetty rappeutumaan vuosikymmeniksi.

Naapureiden tarinat

Kerroin löydöstä seuraavana päivänä yhdelle naapurille. Hän katsoi minua pitkään ja sanoi hiljaa:
— Edellinen omistaja ei ollut tavallinen mies. Hän puuhasi öisin, ja kukaan ei tiennyt tarkalleen, mitä hän rakensi.

Kylällä kiersi tarinoita, että hän uskoi eetterin voimaan – näkymättömään energiaan, jonka piti täyttää koko universumi. Huhuttiin, että hän oli yrittänyt rakentaa koneen, joka voisi vangita ja hyödyntää tuon voiman. Useimmat pitivät häntä hulluna. Mutta ämpärin sisältö sai minut epäilemään, ettei kaikki ollut pelkkää kuvittelua.

Ahdistava tunne

Mitä enemmän katselin noita osia, sitä vahvemmaksi kasvoi levottomuus. Ne eivät tuntuneet satunnaisilta metallinpaloilta, vaan paloilta, joilla oli oma historia.

Kun yhdistin kaksi kappaletta, ne sopivat toisiinsa täydellisesti. Pian käsissäni oli kokonaisuus, joka muistutti koneen ydintä. Silloin sisälläni heräsi pelko: mitä jos tämä laite oli joskus toiminut… ja voisi toimia vieläkin?

Menneisyyden varjoja

Ullakon laatikoista löytyi myös vanhoja muistiinpanoja, kirjoitettu tärisevällä käsialalla italiaksi. Niissä mainittiin “avaimet toiseen todellisuuteen”, “metallista ja valosta rakennettu portti” sekä sana conduttore – johdin. Tekijä väitti olevansa “lähellä suurta läpimurtoa”.

Oliko kyse harhaisista päiväkirjoista vai todellisesta kokeesta? En osannut sanoa. Mutta siitä illasta lähtien ullakolla oli aina raskas, painostava ilma. Ämpäri ei ollut enää pelkkä löytö – se oli kuin hiljainen vartija.

Päätös

Mietin kauan, mitä tehdä: viedä esineet museoon, soittaa asiantuntijoille vai hävittää ne. Mutta sisälläni jokin kuiskasi, että ne eivät olleet valmiita katoamaan. Että niiden tarina ei ollut päättynyt.

Tuntui kuin olisimme talon ostamalla avanneet oven menneeseen. Oven, jota ei ehkä olisi pitänyt avata.

Loppu

Joskus ajattelen: entä jos ämpärissä ei olekaan vain metallia, vaan avaimia johonkin, minkä ihmiset ovat aikanaan yrittäneet unohtaa?

Ja vielä pahempaa – ehkä olen jo vahingossa käynnistänyt prosessin, jota ei voi pysäyttää.