Se alkoi tavallisesti. Aurinko paistoi kirkkaasti, tuuli suhisi puiden latvoissa, ja omaiset kokoontuivat haudan ympärille hiljaisina. Naapurit seisoivat syrjemmällä, pappi luki rukousta vakaalla mutta hieman vavahtelevalla äänellä. Kaikki oli kuten kymmenissä muissakin jäähyväisissä. Kukaan ei osannut aavistaa, että hetken kuluttua koko hautausmaa täyttyisi kauhusta.

Hetki, joka jää mieleen ikuisesti

Kun pieni arkku laskettiin hitaasti maahan, kuopan pohja alkoi liikkua. Maa kohosi ja murtui, ja siitä alkoi ryömiä pitkiä, kiemurtelevia hahmoja. Ihmiset vetivät henkeä, kun ensimmäiset käärmeet nousivat näkyviin. Ne luikertelivat reunoille, sihisten ja nostaen päitään, ja jotkut niistä kiipesivät suoraan arkun päälle.

Väkijoukko joutui paniikkiin. Naiset huusivat, lapset itkivät, ja miehet yrittivät hätistää matelijoita lapiolla ja kepeillä. Mutta yritykset olivat turhia. Käärmeet eivät väistyneet. Ja juuri kun tilanne tuntui kestämättömältä, tapahtui vielä pahempaa: tummat skorpionit alkoivat kömpiä ulos maasta, niiden paksut panssarit kiilsivät ja myrkkypiikit värisivät ilmassa.

Kauhu leviää

Pappi vaikeni kesken lauseen. Hän puristi ristiä kädessään, mutta hänen kasvonsa kalpenivat ja katse harhaili. Ihmiset kuiskivat kuumeisesti: «Tämä on enne!», «Lapsen sielu ei löydä lepoa», «Maa itse vastustaa tätä hautaa.» Järkytys ja epätoivo levisivät nopeasti.

Siitä, mikä piti olla hiljainen jäähyväinen, tuli painajaismainen näytelmä. Oli kuin hautausmaa olisi muuttunut eläväksi ja kieltäytynyt hyväksymästä arkkua.

Painostava ilmapiiri

Monet lähtivät juosten pois. Toiset jäivät polvilleen rukoilemaan, kyynelten valuessa. Vain harvat yrittivät etsiä selitystä järjen kautta, mutta heidän äänensä hukkuivat pelkoon. Kun matelijat ja skorpionit piirittivät arkun, ihmiset eivät enää uskaltaneet liikkua lähemmäs.

Paljastus

Lopulta yksi mies keräsi rohkeutensa ja tutki maata tarkemmin. Hän löysi sieltä vanhan maanalaisen onkalon — luonnollisen pesäpaikan, jossa nämä eläimet olivat eläneet vuosikausia. Haudan kaivaminen oli rikkonut niiden turvapaikan ja ajanut ne esiin.

Silti sattuma tuntui liian täydelliseltä. Juuri sillä hetkellä, kun arkku kosketti pohjaa, maa avautui ja täyttyi kammottavista olennoista. Se sai kaiken näyttämään kohtalonomaiselta, kuin varoitukselta.

Jälkiseuraukset

Hautajaiset jouduttiin keskeyttämään. Ihmiset lähtivät kotiin puhumatta sanaakaan, mutta myöhemmin kylässä levisivät huhut: jotkut uskoivat kiroukseen, toiset siihen, että lapsen henki oli levoton. Jopa ne, jotka pyrkivät rationaalisuuteen, myönsivät, etteivät olleet koskaan kokeneet mitään niin järkyttävää.

Tapaus kulki suusta suuhun. Hautausmaa sai uuden maineen — kirotun paikan, jota alettiin vältellä. Vielä tänäkin päivänä monet kulkevat mieluummin pitkän kiertotien kuin astuvat sen porttien ohi.